Matti Kärkkäinen Gasum

Gasum yrityksenä

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija, joka yhdessä kumppaniensa kanssa edistää kehitystä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa.

Tutustu Gasumiin

Hyvä henki ja lukuisia kehittymismahdollisuuksia

Matti Kärkkäisen ura Gasumilla alkoi kesätyöntekijänä 17 vuotta sitten. Työ samalle työnantajalle kiinnostaa yhä, sillä talossa riittää tekemisen meininkiä.

Päädyin Gasumille suoraan koulunpenkiltä vuonna 2001. Opiskelin Kouvolan ammattikoulussa ja tein työharjoittelun Gasumille. Jäin sen jälkeen muutamaksi kuukaudeksi automaatioasentajaksi, suoritin armeijan ja palasin sen jälkeen samaan työhön. Muutaman vuoden kuluttua jatkoin kouluttautumista työteknikoksi ja toimin sen jälkeen huoltoteknikkona. Nyt olen työskennellyt kolmen vuoden ajan työpäällikkönä sähköisessä kunnossapidossa. Vastuualueeni on kasvanut ja kattaa tänä päivänä myös mekaanisen ja kiinteistöjen kunnossapidon Kouvolan alueella.

Olen viihtynyt talossa koko ajan. Täällä vetää puoleensa hyvä henki, mukava työporukka ja se, että talossa riittää tekemisen meininkiä. Pitkälle uralle mahtuu toki sekä ylä- että alamäkiä, mutta tulen edelleen töihin hymyssä suin. Täällä on hyvät mahdollisuudet kehittyä työssään ja edetä urallaan. Oman kokemukseni perusteella Gasum on ollut myös luotettava työnantaja. Isossa firmassa on ison firman edut. Ja henkilöstöasiat on täällä hoidettu aina esimerkillisesti.

Gasumin toimintaympäristö on muuttunut paljon, mutta perusasiat eivät ole kadonneet vuosien varrella mihinkään. Alussa tärkeintä oli turvata kaasun saanti asiakkaille. Se on meille edelleen tärkeintä, mutta nykyisin palvelemme asiakkaita aiempaa enemmän. Myös asiakaskunta on entistä laajempi.

Jatkossa markkinat kehittyvät varmasti edelleen. Kasvuinto on kova, joten meidän pitää pysyä aallonharjalla ja pystyä omaksumaan uutta tekniikkaa kehityksen tahdissa. Nopea kehitys tuo haasteita, mutta haasteet tuovat työhön myös mahdollisuuksia ja avaavat alalle uusia työpaikkoja.

En koe olevani mitenkään erityisen ympäristötietoinen arjessani, mutta olen huomannut, että Gasumin arvot ovat muuttuneet omiksi arvoikseni. Ajan esimerkiksi kaasuautolla, ja aika monen työkaverinkin tallista löytyy kaasukäyttöinen auto.