Meidän tavoitteenamme Gasumilla on rakentaa pohjoismaista kaasuekosysteemiä siltana kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tuemme kaasualan tutkimusta ja kehitystä Gasumin kaasurahaston avulla.
Tiina Keipi on yksi Gasumin kaasurahastosta apurahaa tutkimukseensa saaneista henkilöistä. Hänen väitöskirjansa aiheena oli maakaasun jalostaminen korkeassa lämpötilassa vedyksi ja kiinteäksi hiileksi. Hän keskittyi ilmiön tutkimiseen, kehitti laiteteknologiaa ja arvioi menetelmän taloudellista kannattavuutta.
1. Miten tutkimusaiheesi liittyy kaasualan tutkimukseen?
Väitöstutkimukseni tavoitteena on edistää kaasuun perustuvien energiaratkaisujen käyttöä yhteiskunnassa. Kehitin teknologiaa, joka soveltuu erityisesti hajautettuun kaasun käyttöön.
2. Miten koet apurahan edistäneen tutkimustasi?
Apurahan avulla pystyin rahoittamaan viiden kuukauden tutkijavierailun Norjan teknilliseen yliopistoon, jossa tein väitöstutkimustani osana kansainvälistä tutkimusryhmää. Tällä oli merkittävä vaikutus tutkimukseni sisällölle ja kansainväliselle verkostoitumiselle.
3. Mikä on ollut työskennellessäsi antoisinta?
Tutkimustyössä mielenkiintoisinta on tarkastella teknologian kehitystä pitkälle tulevaisuuteen. Erityisen antoisia ovat olleet myös keskustelut alan asiantuntijoiden ja vaikuttajien kanssa, mihin esimerkiksi Gasumin Kaasurahaston apurahojen jakotilaisuus on ollut erinomainen foorumi.
4. Mitä teet tutkimustyön vastapainoksi?
Tutkimustyöni vastapainoksi harjoittelen säännöllisesti kuntosalilla, harrastan viikottain ratsastusta ja vietän aikaa perheeni kanssa.