SSAB ryhtyi sanoista tekoihin: teräskelat kulkevat Hämeenlinnasta Ruotsiin lähes päästöttömästi

Kuljetusten päästövähennystavoitteet saivat SSAB:n hakemaan ratkaisuja, joilla teräksen saa kuljetettua Suomesta Ruotsiin mahdollisimman vähäisin hiilidioksidipäästöin. Kumppaneiksi löytyivät Ahola Transport ja Viking Line, ja nyt teräskelat kulkevat Hämeenlinnasta ruotsalaisille asiakkaille biokaasun voimalla.

SSAB liittyi First Movers Coalition -ilmastoaloitteeseen Glasgow’n ilmastokokouksessa vuonna 2021. SSAB on muun muassa sitoutunut ostamaan keskiraskaita ja raskaita ajoneuvoja käyttävät kuljetuksensa päästöttöminä vaihtoehtoina vuoteen 2030 mennessä, mikäli sellaisia on tarjolla markkinoilla.

“Se oli meille lähtölaukaus päästöttömien ratkaisujen kehittämiseen”, kertoo SSAB Europen logistiikkapäällikkö Heikki Hellsten.

Yhtiö alkoi selvittää, onko heidän kuljetuskumppaneillaan kiinnostusta ja mahdollisuuksia tarjota vähäpäästöisiä kuljetuksia.

“Me valmistamme Suomessa noin 2,5 miljoonaa tonnia terästä vuodessa, ja jokainen tonni niistä kulkee jossain vaiheessa auton päällä. Siitä kun laskee, niin 700 000–800 000 tonnia täytyy pystyä kuljettamaan päästöttömästi. Se on iso työ. Kukaan ei pysty järjestämään sitä puolessa vuodessa tai vuodessa, vaan tähän on pakko mennä etukenossa”, Hellsten sanoo.

SSAB Europen logistiikkapäällikkö Heikki Hellsten rekan edessä.

Heikki Hellstenin mukaan kuljetukset vihreällä rahtikäytävällä ovat sujuneet hyvin. “Molemmat autot ajavat reittiä säännöllisellä aikataululla. Olemme olleet todella tyytyväisiä.”

Ensimmäinen biokaasulla toteutettu vihreä rahtikäytävä

SSAB:n Hämeenlinnan-tehtaalla valmistetaan terästuotteita muun muassa autoteollisuuden ja rakentamisen tarpeisiin. Raskaita, 8–20 tonnin painoisia keloja kuljetetaan asiakkaille eri puolille maailmaa – myös länsinaapuriin.

Syksystä 2024 lähtien terästä on kuljetettu Hämeenlinnasta Ruotsiin biokaasun voimalla: kuorma-auton kyydissä Hämeenlinnasta Turkuun, laivalla Turusta Tukholmaan ja sieltä edelleen kuorma-autolla ruotsalaisille asiakkaille. Käytössä on siis niin sanottu vihreä rahtikäytävä – ja ensimmäinen, joka kulkee alusta loppuun biokaasun voimalla.

Ahola Transportilla on reitillä kaksi kuorma-autoa, joista toisen käyttövoimana on biokaasu ja toisen sähkö. Molemmat autot kuljettavat joka viikko kaksi noin 40 tonnin kuormaa terästä Ruotsiin. Viikoittain Hämeenlinnasta Ruotsiin kulkee siis noin 160 tonnia terästä lähes päästöttömästi.

Merimatka Turusta Tukholmaan taittuu Viking Grace- ja Viking Glory- aluksilla, joilla rahtiliikenteen asiakkaat voivat valita polttoaineeksi biokaasun.

Tutustu myös: Tiesitkö, että biokaasu on ympäristöystävällisin ratkaisu raskaisiin kuljetuksiin?

64 tonnin kokonaispaino kulkee biokaasulla

Ahola Transport  on toiminut SSAB:n kuljetuskumppanina jo vuosikymmenten ajan. Heikki Hellstenin mukaan yhteinen sävel löytyi nopeasti myös vähäpäästöisissä kuljetuksissa.

“Meillä on yrityksinä samanlainen mielenlaatu ja tavoitteet. Olemme molemmat kiinnostuneita uusista ratkaisuista ja haluamme kokeilla uusia metodeja, jotka tehostavat toimintaa ja vähentävät päästöjä.”

Fossiilittomat kuljetukset Hämeenlinnan ja Ruotsin välillä alkoivat syyskuussa 2024. Ahola Transportin toimitusjohtaja Åke Nyblom kertoo, että yhtiöllä oli jo ennestään kokemusta kaasuautoista, mutta ei näin raskailla kuormilla. Nyt yhdistelmän kokonaispaino sekä kaasu- että sähköautolla on 64 tonnia.

Nyblomin mukaan kuljetukset ovat sujuneet ongelmitta ja biokaasun tankkausasemia on sopivissa paikoissa.

“Kaasuautolla on sama toimintasäde kuin dieselillä, eli noin tuhat kilometriä. Sähköauton kanssa on vähän erilaista, koska siinä toimintasäde on noin 300 kilometriä.”

Tutustu myös: Kaasutankkausasemaverkosto

Ahola Transportin toimitusjohtaja Åke Nyblom poistumassa rekasta.

Åke Nyblomin mukaan vähäpäästöisyyteen siirtyminen asettaa kaluston lisäksi vaatimuksia myös ohjausjärjestelmälle. “Kun raportoimme päästöjä, meidän pitää tietää, mitä on tankattu milloinkin. Se vaatii paljon myös järjestelmäpuolelta.”

Vähäpäästöisille kuljetuksille kysyntää enemmän kuin tarjontaa

SSAB:n asiakkaat ovat ottaneet vihreän kuljetusketjun ilolla vastaan. Vähäpäästöisistä kuljetuksista kiinnostuneita olisi Heikki Hellstenin mukaan enemmän kuin mitä tällä hetkellä on mahdollista tarjota.

“Meillä on asiakkaita, jotka haluavat tätä ehdottomasti. Välillä on pakko sanoa, että vähäpäästöisiä kuljetuksia ei tällä hetkellä riitä kaikille.”

Hellstenin mukaan nyt ollaan vielä kokeiluvaiheessa, mutta tarjontaa on tarkoitus laajentaa pikkuhiljaa.

“Tulevaisuuden visiomme on, että asiakas voisi itse valita, haluaako päästöttömän kuljetuksen”, Hellsten sanoo.

Hän uskoo, että yhä useammat yritykset tulevat jatkossa edellyttämään vähäpäästöisiä kuljetuksia.

“Yritysten on pakko ruveta raportoimaan myös kuljetuksiin liittyviä päästöjä. Se tarkoittaa, että niitä ruvetaan myös vähentämään. Ei tämä asia odottamalla mene pois.”

Vähäpäästöistä ja taloudellista ajoa

Ahola Transportin tavoitteena on puolittaa kuljetusten tank to wheel -päästöt eli ajamisesta muodostuvat kasvihuonekaasupäästöt vuoden 2015 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Vähäpäästöisten käyttövoimien lisäksi yhtiö panostaa energiatehokkaaseen ja taloudelliseen ajamiseen.

“Me puhumme kokonaisympäristötehokkuudesta, ja energia on osa siitä. Prosessin pitää olla tehokas kaikin puolin, ja energiavalinnat tulevat tämän päälle”, Åke Nyblom sanoo.

Se tarkoittaa, että kuljettajia koulutetaan ajamaan taloudellisesti, kalustohankinnoissa panostetaan uusimpaan tekniikkaan ja ajonhallintajärjestelmällä varmistetaan, että autoilla ajetaan mahdollisimman vähän “tyhjiä kilometriä”. 

Vihreä kuljetusketju edellyttää yhteistyötä

SSAB:n Heikki Hellstenin mukaan vihreä käytävä on hieno esimerkki siitä, että päästöjen vähentäminen vaatii monen toimijan yhteistyötä.

“Onhan se älyttömän makea juttu, että saadaan päästöjä alaspäin. Tätä ei kukaan pysty tekemään yksin. Tässä on kuljetusyhtiö, rahdin antaja, Gasum kaasun toimittajana sekä Viking Line, joka hoitaa merimatkan.”

Hellstenin mukaan toimivan yhteistyön avaimia ovat hyvät suhteet ja luottamus.

“Se edellyttää sellaista ilmapiiriä, että kaikki haluavat aidosti tehdä tämän. Tässä se on löytynyt. Kaikilla on aito tahto, ja lopputulos on hieno.”

Onko sinunkin yritykselläsi haussa reitti kohti puhtaampaa tulevaisuutta? 

Ota yhteyttä, niin kerromme lisää kaasulogistiikan mahdollisuuksista.

Ota yhteyttä