Esteitä poistamalla kohti yhtenäistä ja tehokasta eurooppalaista biokaasumarkkinaa
Kiire vähentää kasvihuonekaasupäästöjä on suurempi kuin koskaan, ja biokaasulla on tehtävässä merkittävä rooli. Gasum edistää energiamurrosta yhtenä Euroopan johtavista biokaasutoimijoista. Nykyinen sääntely-ympäristö on kuitenkin varsin mutkikas ja hankaloittaa biokaasun toimittamista maasta toiseen Euroopassa. Nämä esteet on poistettava, jotta biokaasun mahdollisuuksia päästään aidosti hyödyntämään.
Eloperäisistä jätteistä tuotettu biokaasu on uusiutuva ja kestävä vaihtoehto fossiilisille polttoaineille. Sen avulla voidaan vähentää elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosentilla fossiilisten polttoaineiden käyttöön verrattuna. Ja koska biokaasua tuotetaan Euroopassa, se myös parantaa energiahuoltovarmuuttamme.
Biokaasumarkkinoita rasittaa näistä lupaavista näkymistä huolimatta kuitenkin sääntelyviidakko, joka vaihtelee maasta toiseen. Joissakin maissa paikalliset määräykset estävät maan rajat ylittävät biokaasun siirrot, mikä saa aikaan tehottomuutta ja rajoittaa markkinakasvua. Kansalliset tukimekanismit voivat esimerkiksi rajoittaa biokaasun hyödyntämistä tietyissä käyttökohteissa, kuten raskaassa liikenteessä, jos biokaasu on saanut investointitukea alkuperämaassaan.
Toimivien ja tehokkaiden eurooppalaisten biokaasumarkkinoiden rakentaminen edellyttää alan sääntelyn ja tukimekanismien yhdenmukaistamista. Näiden esteiden poistaminen sekä kansalliselta että EU-tasolta sujuvoittaa sääntelykehystä ja edistää biokaasun vapaata liikkumista kaikkialla Euroopassa. Tästä hyötyvät sekä asiakkaat että ympäristö ja ilmasto.
Lue lisää: Miten biokaasua tuotetaan?

"Orgaanisesta jätteestä valmistettu biokaasu tarjoaa uusiutuvan ja kestävän vaihtoehdon fossiilisille polttoaineille ja vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 % elinkaarensa aikana. Lisäksi sen paikallinen tuotanto Euroopassa parantaa energiavarmuuttamme."
Ari Suomilammi, Head of Renewable Gases
Tehokkaalla kilpailulla innovaatioita ja vahvemmat markkinat
Mitä jos Euroopassa olisi yhtenäiset biokaasumarkkinat? Tuottajille tarjoutuisi koko Euroopan laajuinen asiakaskunta ja asiakkaille kustannustehokkaat biokaasun hankintalähteet. Tämä kilpailuympäristö loisi tehokkuutta ja innovaatioita ja vahvistaisi siten energiamarkkinoita ja niiden kestävyyttä.
Yksi tämän muutoksen toteutumisen suurimmista esteistä on biokaasun alkuperätakuita koskevan yhtenäisen rekisterijärjestelmän puute. Kullakin maalla on oma rekisterinsä, mikä hankaloittaa toimintaa ja johtaa odottamattomiin rajoituksiin. Esimerkiksi Ranskassa myönnettyjä biokaasun alkuperätakuita ei voi käyttää Ruotsissa tai Norjassa, koska tämän mahdollistavaa rekisterijärjestelmää ei ole.
Puutteita on myös ainetasejärjestelmässä, joka mahdollistaa yhdessä maassa kaasuverkkoon syötetyn biokaasun ulosoton verkosta jossakin toisessa maassa. Ainetasemenetelmää ei esimerkiksi voi käyttää nesteytetyn biokaasun toimituksiin. EU:n kansalliset rekisterit integroivan ja ainetasemekanismit yhdenmukaistavan tietokannan kehittäminen on ensiarvoisen tärkeää, mutta sen toimeenpano on viivästynyt.
Lue lisää: Tutustu Gasumin biokaasulaitoksiin
Gasum tuo nykyisin markkinoille 3 TWh uusiutuvaa biokaasua vuodessa, ja tavoitteena on nostaa tarjonta 7 TWh:iin vuoteen 2027 mennessä. Gasum investoi vahvasti omaan tuotantokapasiteettiinsa, mutta jatkaa silti myös biokaasun hankintaa luotetuilta eurooppalaisilta tuottajilta. Strateginen tavoitteemme on varmistaa, että Euroopan biokaasumarkkinoista saadaan mahdollisimmat avoimet ja saumattomat.

Gasum tuottaa biokaasua 18 biokaasulaitoksessa Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa.
Jäljitettävyyden ja sertifiointien varmistaminen keskeistä
Gasumin lupauksiin kuuluu, että biokaasun koko arvoketju on sertifioitu ja jäljitettävissä tuotannosta loppukäyttöön. Tämä sitoumus kasvattaa loppuasiakkaiden kustannuksia verrattuna suoraan tuottajien perimiin hintoihin erityisesti Tanskan kaltaisissa maissa, joissa biokaasun tuotanto on vahvasti tuettua ja hinnat siten alhaisempia.
Vaikka hankintahinnat ovat Tanskassa alhaisemmat, kaasu täytyy kuitenkin vielä siirtää käyttäjälle, ja tämä prosessi on sertifioitava kuljetusvaiheiden jäljittämiseksi ja päästövähennysten varmistamiseksi. Gasum lieneekin ainoa pohjoismainen yhtiö, joka kykenee takaamaan biokaasun täyden jäljitettävyyden ja sertifioinnin koko arvoketjussa ja on siten luotettava kumppani kestäviä energiaratkaisuja hakeville toimialoille.
Yhtenäisiä eurooppalaisia biokaasumarkkinoita koskeva visiomme on selkeä: poistetaan sääntelyesteet, yhdenmukaistetaan tukimekanismit ja varmistetaan markkinoiden avoimuus ja tehokkuus. Näin Eurooppa pystyy lisäämään biokaasun käyttöä merkittävästi teollisuudessa, kuljetuksissa ja lämmityksessä, vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä ja pääsemään lähemmäksi ilmastotavoitteittaan.
Matka kohti kestävää energiatulevaisuutta on mutkikas, mutta päättäväinen yhteistoiminta sääntelyesteiden poistamiseksi voi saada aikaan kukoistavat eurooppalaiset biokaasumarkkinat. Gasum on sitoutunut johtamaan ja edistämään tätä muutosta sekä varmistamaan, että biokaasulla on keskeinen rooli Euroopan energiamurroksessa. Uusia biokaasun tuotantolaitoksia rakennetaan eri puolilla Eurooppaa, ja on elintärkeää, ettei niiden tuottaman biokaasun käyttö jää ainoastaan paikalliseksi. EU:n tavoitteena on nostaa biokaasun tuotanto 350 TWh:iin, joten panokset ovat korkeat, mutta potentiaaliset hyödyt sitäkin mittavammat.
Kirjoittaja Ari Suomilammi työskentelee Gasumilla uusiutuvat kaasut -liiketoiminta-alueen vetäjänä.