Turun biokaasulaitoksella sadevesijärjestelmässä bakteereja
Gasumin Turun biokaasulaitoksella sadevesijärjestelmästä on löytynyt bakteereja. Gasum selvittää ja kehittää tämän johdosta viemärinjärjestelyitä laitoksella. Yhtiö on käynnistänyt suunnittelun, jonka myötä hulevedet laitokselta johdettaisiin Turun kaupungin viemärijärjestelmään ja edelleen jätevedenpuhdistamolle.
Gasum on laitoksen modernisoinnin ja laajennuksen yhteydessä parantanut sadevesien keräämistä hulevesijärjestelmään. Laitoksen pihan asfalttikentän ja rakennusten kattovedet kerätään nyt tasausaltaaseen, josta vedet johdetaan Vähäjokeen. Vähäjoessa on todettu kohonneita ulosteperäisten bakteerien lukemia, joiden yhdeksi lähteeksi on paikallistettu biokaasulaitoksen hulevedet. Bakteerit eivät todennäköisesti ole peräisin biokaasulaitoksen prosessista tai laajennuksesta, koska prosessin tiiveyttä valvotaan jatkuvasti ja siellä oleva biomassa on hygienisoitua eikä laajennusosaa ole vielä otettu käyttöön.
”Arvioimme, että huleveteen joutuneet bakteerit ovat peräisin joko hallien katolla olevien satojen lintujen ulosteesta, jonka sadevesi huuhtoo hulevesijärjestelmään tai sako- ja umpikaivolietteiden tuomien loka-autojen tyhjennysten yhteydessä tapahtuneista roiskeista, ” kertoo Ari Suomilammi johtaja, kiertotalous, Gasum.
Gasum on käynnistänyt suunnittelun, jonka myötä hulevedet laitokselta johdettaisiin tämän vuoden loppuun mennessä Vähäjoen sijaan Turun kaupungin viemärijärjestelmään ja edelleen jätevedenpuhdistamolle. Tämän jälkeen biokaasulaitoksen pihalta ja katoilta kerätyt sadevedet johdetaan hallitusti käsittelyyn, mutta Topinpuiston alueen muiden toimijoiden hallinnoimista osista Vähäjokeen saattaa edelleen valua hulevesiä. Ennen viemäröinnin valmistumista yhtiö kiinnittää erityisesti huomiota mahdollisten roiskeiden välttämiseen, asfalttikenttien puhdistamiseen ja sadevesikaivojen desinfiointiin tarvittaessa.
Gasumin Turun biokaasulaitos käsittelee pääasiassa puhdistamolietettä. Turun seudun 300 000 asukkaan vessoista ja suihkuista tuleva jätevesi puhdistetaan ensin Kakolanmäen jätevedenpuhdistamolla. Prosessista jäljellä jäävä jätevesiliete kuljetetaan Gasumin laitokselle, jossa liete jatkojalostetaan biokaasuksi ja kierrätysravinteiksi. Biokaasun tuotantokapasiteetin laajennus valmistuu vuoden 2019 aikana. Laajennuksen jälkeen laitoksella käsitellään vuodessa noin 110 000 tonnia biomassoja, tuotetaan noin 50 GWh nesteytettyä 10 GWh/a paineistettua biokaasua, mikä vastaa noin 6 000 henkilöauton vuosittaista energiankulutuksen määrää. Tämän lisäksi tuotetaan noin 4 000 t ammoniakkivettä kierrätysravinteeksi.
Lisätietoja:
Ari Suomilammi, Gasum, kiertotalousjohtaja, biokaasu
puh. 0400 653 351, etunimi.sukunimi(a)gasum.com