Kierto- ja biotaloutta parhaimmillaan oululaiseen tapaan – biokaasua hyödyntävät sekä yritykset että kaupunki

Erilliskerättyä biojätettä, elintarviketeollisuuden sivuvirtoja ja puhdistamolietteitä hyödyntävä Oulun biokaasulaitos tuottaa biokaasua liikenteeseen ja kierrätyslannoitteita maatalouteen. Kiertotalouden katkeamaton ketju on poikinut alueella merkittäviä laajennussuunnitelmia.

60 000 tonnia biohajoavia jätteitä ja lietteitä on melkoinen läjä materiaalia. Se pitää myös sisällään ison määrän puhdasta energiaa. Tuollaisen energiapommin Gasumin Oulun biokaasulaitos käsittelee vuosittain ja tuottaa siitä 35 gigawattituntia (GWh) biokaasua.

Kempeleen Jätekuljetus kerää ja kuljettaa biojätteitä Oulun biokaasulaitokselle. Biojätettä kerätään sekä yksityistalouksista että kaupoista ja yrityksistä.

– Meidän automme ovat täystyöllistettyjä ja talouksia tulee biokeräykseen koko ajan lisää. Kaupan biojätettä kertyy tonnimääräisesti eniten, Kempeleen Jätekuljetuksen Mikko Räsänen kertoo.

Oulun seudun yrittäjät näkyvästi mukana

Biokaasun tuotantoprosessissa syntyy mädätysjäännöstä, joka on nestemäisenä lietteenä erinomainen kierrätyslannoite. Mädäte nostaa maan pH-arvoa ja vähentää näin kalkitsemisen tarvetta sekä parantaa maan rakennetta.

– Tämä jos mikä on kiertotaloutta parhaimmillaan. Kierrätyslannoite on edullinen ja kustannustehokas tapa pitää viljelykasvien ja maan ravinnetaso kunnossa, vakuuttaa maatalousyrittäjä Mikko Viitala usean vuoden kokemuksella.

Viitala on käyttänyt Gasumin biokaasulaitokselta tulevaa lannoitetta alusta asti. Hän urakoi Muhoksen alueella 17 kuution ja 15 metrin multaavalla levittimellään myös muiden viljelijöiden peltolohkoja ja levittää noin 40 000 kuutiota lietettä vuodessa. Logistiikka Gasumin kanssa toimii moitteitta.

Viitalalla on noin 8 000 kuutiota säiliötilaa, josta puolet on varattu pelkästään kierrätyslannoitteelle. Levitys ajoittuu kevääseen ennen kylvöjä, kesään nurmien uusintaan tai syksyyn puintien jälkeen.

Kierrätyslannoite sisältää riittävästi fosforia ja hyvin typpeä, jota pitää lisätä hieman kylvön yhteydessä hyvän kasvuun lähdön varmistamiseksi. Lannoituksen perusteena on aina viljavuustutkimus. Viitala on erittäin tyytyväinen lannoitteeseen.

– Lämpökäsitelty ja hygienisoitu kierrätyslannoite sisältää vähän raskasmetalleja ja sopii viljakasveille leipäviljaa lukuun ottamatta. Levitän sitä omille pelloilleni vuosittain noin 200 hehtaarille viljelykierrosta riippuen, Viitala sanoo.

Vastuullisuus mukana yritysten matkassa

Oulussa biokaasu päätyy kaasuautoilijoiden käyttövoimaksi kahdella Gasumin kaasutankkausasemalla. Oulun tankkauspisteet tukevat Suomen kaasukäyttöistä runkoliikennettä etelästä pohjoiseen. Oulun alueella kaasulla liikkuvat monet taksit sekä osa lähiliikenteen busseista.

Vuonna 1937 perustettu Vähälä Yhtiöt on täyden palvelun logistiikkakonserni, joka toimii DB Schenkerin partnerina maailmanlaajuisesti. Vastuullisuus on ollut aina osa vähäläläisyyttä, mikä tarkoittaa kokonaisvaltaista välittämistä työntekijöistä, asiakkaiden tarpeista ja puhtaasta tulevaisuudesta.

240 ajoneuvoa käsittävä vähäläläinen vastuullisuus merkitsee kiihtyvällä tahdilla tehtäviä vihreitä investointeja. Käytännön toimina ovat muun muassa päästöjen vähentäminen, energiatehokkuus ja vaihtoehtoisten polttoaineiden hyödyntäminen.

– Asiakkaita kiinnostaa päivä päivältä enemmän, millä me heidän tavaransa kuljetamme. Ajatuksemme on, että maailma kehittyy, tekniikka kehittyy ja mekin kehitymme, kertoo Vähälä Yhtiöiden hankintapäällikkö Ari Karjalainen.

Oulussa pääkonttoriaan pitävä yritys otti vuonna 2019 käyttöön ensimmäisen nesteytetyllä maakaasulla käyvän rekkaveturin. Kuljettajat ovat kehuneet auton mukavaa ajettavuutta sekä hiljaisuutta ja helppoa tankkausta.

Suomen valtio tukee raskaan liikenteen siirtymistä vähäpäästöisiin vaihtoehtoihin hankintatuella. Vähälä Yhtiöt hyödyntää hankintatukea ja hankkii viisi uutta kaasukäyttöistä ajoneuvoa, joista kolme tulee jakelukäyttöön. Niiden käyttövoimana on paineistettu kaasu, joka voi olla maakaasua (CNG eli compressed natural gas) tai biokaasua (CBG eli compressed biogas).

Tavoitteena nesteytetyn biokaasun tuotanto

Gasum ja Oulun Energia suunnittelevat yhdessä uuden biokaasulaitoksen rakentamista Laanilan ekovoimalaitoksen yhteyteen. Raaka-aineena on sekajätteen joukossa oleva biohajoava jätettä ja lopputuotteena nesteytetty biokaasu (LBG), jota jalostuu vuodessa noin 40 GWh.

Samaan aikaan Gasum suunnittelee nykyisen Oulun biokaasulaitoksen laajentamista, jonka myötä biokaasun tuotanto lisääntyy 23 GWh vuodessa. Tämä määrä menee suunnitelmien mukaan Laanilaan nesteytettäväksi.

Teksti: Vesa Vainio